Mainos

Huumausainerikoksiin uusi käyttörikos-pykälä

Huomenna tulee voimaan rikoslain muutos, joka mahdollistaa poliisille niin sanottujen pikasakkojen kirjoittamisen lievimmistä huumausainerikoksista. Lakiuudistus ei vähennä poliisin työtä, mutta merkitsee sitä, ettei kaikkia huumausainerikoksia tarvitse viedä tuomioistuimiin. Lakia päästään soveltamaan käytäntöön loppuvuonn.

Autoilijan huumetesti

Huumausainerikoksien rikosmuoto on käyttörikos, josta syyttäjä voi poliisitutkinnan jälkeen antaa sakon ilman tuomioistuinkäsittelyä. Käyttörikokseksi voidaan katsoa oma käyttö, vähäisen huumausainemäärän hallusapito tai hankinta. Kestää kuitenkin jonkun kuukauden, ennenkuin lakia päästään soveltamaan käytäntöön.

-Koska kyseessä on uusi säännös, niin siihen pitää löytää yhteiset linjaukset. Ensin tarvitaan koulutusta ja vasta sen jälkeen säännöstä lähdetään soveltamaan, sanoo rikoskomisario Veli-Matti Soikkeli Turun poliisin huumeryhmästä.

Uudenkin lain mukaan poliisin on siis tehtävä normaali tutkinta, mutta vähäisempien rikosten osalta ei siis välttämättä tarvita tuomioistuinkäsittelyä.

-Nuorten kohdalla kyse on siitä, että huumausaineiden käyttöön puututaan jo varhaisvaiheessa. On ajateltu, että erityisesti alle 18-vuotiaille ja vasta-aloittelijoille järjestetään puhuttelu, Soikkeli jatkaa.

Poliisin työ ei ainakaan alkuvaiheessa vähene, sillä vasta normaalin tutkinnan jälkeen voidaan todeta, onko kyseessä uusimuotoinen huumausaineiden käyttörikos eli käytännössä mistään pikasakosta ei ole kysymys.
Eli sakkolappua ei voida lyödä käteen kadulla.

Uusi rikosnimike ei muuta huumausainerikosten rangaistustasoa, vaan vapauttaa lähinnä syyttäjien ja tuomioistuinten voimavaroja lievimmistä vakavampien huumausainerikosten käsittelyihin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.