Mainos

Huumekokeilut hiipumassa

Suomalaisten huumekokeilut eivät ole Stakesin viimesyksyisen väestökyselyn mukaan enää yleistyneet. Kyselyn mukaan kaksi sadasta suomalaisesta oli käyttänyt jotain laitonta huumetta viimeksi kuluneen vuoden aikana. Joskus elämänsä aikana huumeita kertoi kokeilleensa joka kymmenes suomalainen.

Väestökysely kertoo kuitenkin, että huumeiden käyttö ja kokeilu ovat kaksinkertaistuneet vajaassa kymmenessä vuodessa.

Erikoistutkija Pekka Hakkarainen muistuttaa, että monet huumeongelmat saattavat kasvaa vielä senkin jälkeen, kun ns. kokeilukäyttö väestötasolla näyttää hiipumisen merkkejä.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.