Mainos

Huumerikokset kasvoivat eniten Länsi-Suomessa

Huumausainerikollisuus on työllistänyt poliisia Länsi-Suomen läänissä alkuvuoden aikana selvästi edellisvuotista enemmän. Tammi-kesäkuussa Länsi-Suomessa kirjattiin kaikkiaan 2025 huumerikosta, mikä on 25 prosenttia enemmän kuin viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

Huumerikosten määrä kasvoi Länsi-Suomessa myös muuta maata nopeammin, sillä koko maassa ne lisääntyivät 18 prosentilla. Tammi-helmikuussa koko maan huumerikoksista noin kolmannes tehtiin Länsi-Suomen läänissä. Eniten huumerikosten määrä lisääntyi Pirkanmaan maakunnassa, missä kasvua kertyi 54 prosenttia viime vuoteen verrattuna.

Lukumääräisesti eniten huumerikoksia tuli poliisin tutkittavaksi kuitenkin Varsinais-Suomessa, 729 rikosta. Myös muissa Länsi-Suomen maakunnissa huumerikosten määriin kirjattiin alkuvuoden aikana 10-30 prosentin kasvu. Lääninpoliisin mukaan huumausainerikollisuus ei ole Länsi-Suomessa keskittynyt pelkästään suuriin kaupunkeihin, vaan tilanne pahenee myös niiden ulkopuolella.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.