Mainos

Huumetakavarikot lisääntyivät reilusti etelässä

Takavarikoitujen huumeiden määrä on kasvanut tuntuvasti eteläisen tullipiirin alueella. Määrä lisääntyi lähes neljänneksen vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

ekstaasia

Tullin haaviin jäi runsaat 300 kiloa huumausaineita kesäkuun loppuun mennessä. Huumeiden hinta katukaupassa olisi ollut yli 35 miljoonaa markkaa. Lääkkeiden ja hormonien takavarikot kasvoivat räjähdysmäisesti viime vuodesta. Tammi-kesäkuussa otettiin talteen lähes 65000 hormonia ja ampullia, kun vastaavana aikana viime vuonna määrä jäi alle 8000:n.

Tullin haltuun otettujen savukkeiden määrä kasvoi niin ikään huimasti. Kuluvan vuoden kesäkuun loppuun mennessä oli takavarikoitu runsaat 45 000 savukekartonkia, kun vuoden 1999 ensipuoliskolla määrä oli vajaat 3000 kartonkia. Pirtun takavarikot ovat lievässä kasvussa. Tarkastelujaksolla pirtua löytyi vajaat 17000 litraa.
Eteläisen tullipiirin valvonta-alue kattaa Helsingin, Uudenmaan ja eteläisen Hämeen.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.