Mainos

Huumevalistus vähentänyt alaikäisten kokeiluja

Helsingin Diakonissalaitoksen Huumepäivystysklinikan yksikönjohtaja Mika Paasolaisen mielestä alaikäisten määrän väheneminen huumepäivystysklinikalla kertoo huumevalistuksen tehokkuudesta.

Omaiset huumetyön tukena ry:n päihdetyöntekijä Arja Wallenius kertoo, että tällä hetkellä huumeidenkäyttäjät ovat sekakäyttäjiä; he käyttävät sekä lääkkeitä, alkoholia että huumeita. Tämä tuo tullessaan uudenlaisia terveysriskejä, sillä käyttäjät eivät tunne eri aineiden yhteisvaikutuksia. Sekakäytön seurauksena myös huumekuolemat lisääntyvät.

Lähes kaikki huumeidenkäyttäjät käyttävät suonensisäisiä huumeita. Käyttäjillä on paljon terveysongelmia, sekä fyysisiä että psyykkisiä. Iältään he ovat 18 - 30 -vuotiaita. Suurin haaste heidän kohdallaan on onnistumisen kokemusten hankkiminen.

Omassa työssään päihdetyöntekijä Arja Wallenius lähtee liikkeelle siitä, että huumeriippuvaiselta ei voi odottaa mitään.Jokainen asiakas on yksilö ja jokaisella on omat tavoitteensa. Päihdetyöntekijän tehtävänä on kertoa tarjolla olevista mahdollisuuksista.

Helsingin Diakonissalaitoksen Huumepäivystysklinikalta yksikönjohtaja Mika Paasolaisen mukaan Suomessa on 14 000 - 19 000 kovien huumeiden käyttäjää. Heistä yli puolet asuu pääkaupunkiseudulla. Amfetamiininkäyttäjiä heistä on 75 - 80 %.

Alaikäisten huumekokeilut ovat vähentyneet onnistuneen valistuksen johdosta, kertoo Paasolainen. Sen sijaan lääkkeiden, alkoholin ja huumeiden sekakäyttö on lisääntynyt. Myös yli 20-vuotiaiden huumeidenkäyttö on lisääntynyt.

Amfetamiinin käyttäjille ei ole toimivaa hoitomuotoa

Paasolaisen mukaan ongelmana on se, että hoitojärjestelmä ei tarjoa amfetamiininkäyttäjille vaikuttavaa hoito. Opiaattien käyttäjille on omat korvaushoito-ohjelmansa. Uusia hoitomuotoja tulisikin kehittää aktiivisesti. Amfetamiininkäyttäjät eivät monesti edes hakeudu hoitoon toimivan hoitomuodon puuttuessa.

Huippu-urheilijoiden päihdesekoiluista kannattaa keskustella

Huumevalistuksen asiantuntija ei usko, että huippu-urheilijoiden päihdesekoiluilla olisi suurinvaikutus nuorten päihdekokeiluihin. Päihdetyöntekijä Tuomas Rouvilalla Elämä on parasta huumetta -yhdistyksestä on vahva usko nuorten omaan kykyyn ajatella. Hän sanoo, että on hyvä, että Jere Karalahden huume-epäilyt ovat päivittäin tapetilla, sillä silloin asioista voidaan puhua.

-Suurin vastuu on vanhemmilla, joiden pitäisi keskustella huumeista ja päihteistä omien lastensa kanssa. Kun nämä aiheet ovat esillä, voi niistä siirtyä luontevasti juttelemaan kotonakin.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.