Mainos

"Huvipuistolaitteiden testauttaminen vietnamilaislapsilla oli vitsi"

Linnanmäen huvipuistoon rakennetaan paraikaa uutta vetonaulaa, kymmenien metrien korkeuteen kohoavaa Ukko-ilmarataa.

Esimerkiksi Helsingin Sanomien mukaan laitetta on ollut ulkomailla testaamassa joukko 10-vuotiaita vietnamilaispoikia. Linnanmäen toimitusjohtaja Risto Räikkönen kuitenkin uskoo kyseessä olevan urbaani legenda.

- Kuulin tämän jutun, mutta itse ymmärsin sen olevan vain vitsi. Jos tällaista oikeasti tapahtuisi, niin se olisi todella loukkaavaa ja rasistista.

Räikkönen kertoo ymmärtävänsä, miten lehdestä luettuna heitto voi kuulostaa muulta kuin vitsiltä.

Ukko-ilmaradan on rakentanut saksalainen Maurer Söhne, jonka käsialaa on myös Linnanmäen Salama-laite. Ukon mallin Maurer Söhne on testauttanut saksalaisviranomaisten kanssa kymmenen vuotta sitten.

Linnanmäellä on laitteita monesta eri maasta. Räikkösen mukaan laitteiden testaustavoissa on eroa. Vempaimia testataan esimerkiksi nukeilla tarkastusten ja mittausten jälkeen.

Räikkösen mukaan joka vuosi kilpailutettavat laitteet ostetaan ainoastaan luotettavilta yhteistyökumppaneilta.

- Jotkut laitevalmistajat tarjoavat mahdollisuutta ostaa Kiinassa rakennettuja laitteita puoleen hintaan, mutta olemme aina vaatineet eurooppalaisvalmisteisia. Ostamme vain viranomaisten hyväksymiä laitteita suoraan tehtaalta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.