Mainos

Hyssälä huolissaan perheenperustamisen viivästymisestä

Yhteiskunnan on tarjottava nuorille perheille kestäviä ratkaisuja niin perheen ja opiskelun kuin perheen ja työn mahdollistamiseksi yhtäaikaa, peruspalveluministeri vaatii.

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä on huolissaan siitä, että perheen perustaminen jää usein työelämän jalkoihin. Yhteiskunnan sanelemat reunaehdot siirtävät usein nuorten naisten lasten hankkimista myöhemmäksi kuin naiset itse tahtoisivat.

- Kun ensimmäisen lapsen syntyminen ajoittuu lähelle äidin 30-vuotispäiviä, moneen perheeseen ei koskaan hankita niin monta lasta, kuin ennakolta oli ajateltu, hän pahoitteli valtakunnallisessa äitienpäiväjuhlassa Helsingissä tänään.

- Yhteiskunnan on tultava nuoria vanhempia vastaan ja tarjottava kestäviä ratkaisuja niin perheen ja opiskelun kuin perheen ja työn mahdollistamiseksi yhtäaikaa. Tässä tarvitaan perhelähtöisiä työaikajoustoja esimerkiksi antamalla pienten lasten vanhemmille aiempaa paremmat mahdollisuudet lyhyempiin työaikoihin, Hyssälä vaati.

Vaikka pääosa suomalaisista lapsista voi hyvin, meillä on kuitenkin pieni mutta kasvava joukko pahoinvoivia lapsia. Heidän määränsä on Hyssälän mukaan kasvanut 20 vuoden ajan.

- Pahoinvoivilla lapsilla on oikeus parempaan elämään. Lasten ja perheiden kannalta neuvolalla, päivähoidolla ja kouluterveydenhuollolla on ensisijainen asema pahoinvoinnin ehkäisyssä ja katkaisussa, mutta tarvitaan myös vanhemmuuden tukemista, hän korosti.

Valtakunnallisessa äitienpäiväjuhlassa Säätytalossa palkittiin 37 äitiä heidän merkittävästä työstään kasvattajina. Äidit saivat Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein. Presidentti Tarja Halonen ja tohtori Pentti Arajärvi kunnioittivat tilaisuutta läsnäolollaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.