Mainos

Hyssälä: Lapsiasiavaltuutettu Jyväskylään

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä ehdottaa lapsiasiavaltuutetun toimiston sijoittamista Jyväskylään.

Liisa Hyssälän mielestä Jyväskylä olisi hyvä paikka lapsivaltuutetun toimistolle. Ministerin mukaan ratkaisua puoltaa se, että Jyväskylässä on vahvaa osaamista ja tietopohjaa lasten asemasta, kasvatuksesta ja hyvinvoinnista.

Lapsiasiavaltuutetun toimiston sijoittaminen oli esillä torstaina hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmässä, mutta asia jäi pöydälle, sosiaali- ja terveysministeriö tiedotti. Helsinki on ollut toinen vaihtoehto toimiston kotipaikaksi.

Suomen ensimmäinen lapsiasiavaltuutettu aloittaa työnsä syyskuun alusta. Valtuutettu edistää lasten oikeuksia ja etuja hallinnossa, lainsäädännössä ja yhteiskuntapolitiikassa. Hän voi tehdä myös aloitteita lasten asemaan vaikuttavien epäkohtien poistamisesta ja antaa suosituksia ja ohjeita lasten aseman ja oikeuksien parantamiseksi.

Lapsiasiavaltuutetulla ei ole yksittäistapauksiin liittyvää ratkaisuvaltaa.

Jyväskylä toivottaa tervetulleeksi

Jyväskylän kaupungin kehitysjohtaja Sakari Möttönen kertoo, että Jyväskylä kiinnostui lapsiasiavaltuutetun toimistosta jo viime vuonna, kun perustamissuunnitelma tuli julkisuuteen. Kaupunki toivottaa valtuutetun tervetulleeksi.

Möttösen mukaan on hyvä, että tällaisia toimintoja sijoitetaan muuallekin kuin vain pääkaupunkiseudulle. Hyvin laajan tieteellisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan ansiosta Jyväskylä on sopiva sijoituspaikka. Jyväskylän yliopistossa on perhetutkimuksen professuuri, lapsitutkimuskeskus, oppimisvaikeuksia tutkiva Niilo Mäki Instituutti ja kaupungissa monia lastensuojelujärjestöjä.

Lapsiasiavaltuutetun toimistosta tulee ilmeisesti vain muutaman hengen yksikkö. Se voidaan sijoittaa esimerkiksi läänin tiloihin tai yliopiston yhteyteen. Sijoituspaikasta ei ole vielä neuvoteltu.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV:n tietosuojakäytännöt uudistuvat. Jatkaaksesi Palveluiden käyttöä, pyydämme sinua perehtymään Tietosuojakäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.
MTV käyttää Palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään evästekäytäntöömme, joka on luettavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.