Mainos

Hyviä sääuutisia: Ei niitä sateita koko ajan tule

Juhannuksen sää on epävakaista, mutta etelässä juhannusaatto on enimmäkseen poutainen.

Tänään maan etelä- ja keskiosassa on pääosin poutaista, ja lämpötilat ovat viidentoista asteen tienoilla. Keskiosassa on paikoin liikkeellä sadekuuroja. Iltapäivällä maan lounaisosaan saapuu sadealue, joka liikkuu illan aikana itään.

Pohjoisempana sää on tänään epävakaisempaa, ja monin paikoin tulee sateita. Lämpötilat vaihtelevat kymmenen asteen molemmin puolin.

Paikkakuntakohtaiset juhannusennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.