Mainos

If joutuu korvaamaan alentamiaan palkkoja

Vahinkovakuutusyhtiö If joutuu maksumieheksi palkkakiistassa työntekijöiden kanssa.

Yhtiö alensi työntekijöiden palkkoja yksipuolisella päätöksellään 2003. Ifin mielestä kyse oli sellaisista eduista, että sillä oli oikeus näin tehdä.

Helsingin käräjäoikeus määräsi yhtiön maksamaan neljälle työntekijälle kullekin noin 3 000 euroa korkoineen. Heidän asianajajansa mukaan ratkaisu vaikuttaa noin 200 -300 toimihenkilön palkkauksen tarkistukseen, ja yhtiölle saattaa koitua yli miljoonan euron lasku.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.