Mainos

Ihalainen haluaa työnantajilta lisärahaa vuorotteluvapaaseen

Työministeri Lauri Ihalainen vaatii työnantajilta lisärahaa vuorotteluvapaaseen, kirjoittavat Sanoman maakuntalehdet.

Ihalainen ehdottaa, että vuorotteluvapaasta poistuva valtionosuus pitäisi korvata työnantajien maksuilla. Hän kuitenkin epäilee työnantajien halua osallistua talkoisiin.

Elinkeinoelämän keskusliiton lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen sanoo, etteivät työnantajat suostu lisäämään omaa rahoitusosuuttaan. Hänen mukaansa työnantajat pitävät kiinni kaksi vuotta sitten sovitusta sosiaalituposta, jossa vuorotteluvapaa vakinaistettiin ja muun muassa työnantajien Kela-maksusta luovuttiin.

Työministeri Ihalainen kertoo, että valtionosuuden korvaamiselle haetaan uusia malleja huomenna, jolloin työmarkkinajärjestöt ja hallituksen asiantuntijat neuvottelevat vuorotteluvapaasta.

Vuorotteluvapaan rahoitus vähenee hallitusohjelman sopimuksen mukaisesti 7,5 miljoonalla eurolla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.