Mainos

Ihalainen KSML:lle: Keskusjärjestöille uusi rooli kiky-sopimuksen myötä

Kansanedustaja ja entinen ministeri Lauri Ihalainen (sd.) katsoo, että kilpailukykysopimuksen syntyminen merkitsee uutta roolia keskusjärjestöille.

SAK:n pitkäaikaisin puheenjohtaja arvioi Keskisuomalaiselle, että keskusjärjestöjen rooli muuttuu sopijaosapuolesta konsultoijaksi ja koordinaation osapuoleksi.

Muutoksen takana on Ihalaisen mukaan se, että Suomessa mennään avoimen sektorin sopimusmalliin.

Ihalaisen mielestä keskusjärjestöjä tarvitaan edelleen palkkalinjan määrittelyssä ja vastaavissa tehtävissä, vaikka Elinkeinoelämän keskusliitto EK ilmoittikin, että se ei enää vastedes neuvottele keskusjärjestöjen kanssa.

Työmarkkinoiden ja politiikan konkari Ihalainen arvioi, että kyky-sopimuksen pitäisi yhdessä orastavan talouskasvun kanssa tuoda nyt 35 000–45 000 uutta työpaikkaa.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.