Mainos

Ihalainen: Syksyksi kolmivuotinen tupo

Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen esittää ensi syksyksi kolmivuotista tulopoliittista sopimusta.

SAK:n puheenjohtaja Ihalainen esittää, että työmarkkinajärjestöt ja hallitus solmivat ensi syksynä noin kolmivuotisen tulopoliittisen sopimuksen.

Ihalainen sanoo sanomalehti Keskisuomalaisen haastattelussa, että tupo-sopimukseen olisi kytkettävä myös työntekijöiden muutosturvallisuuden lisääminen. Muutosturvallisuudella hän tarkoittaa muun muassa jaksamista, työntekijöiden osaamista ja ammattitaidon ylläpitoa.

Ihalaisen mielestä mm. Nokian huima kasvu on aiheuttanut yhtiön suureen kokoon liittyviä ongelmia. Suuruuden kunnioitusta voi olla liian paljon, jolloin ei nähdä, että myös Nokia voi tehdä virheitä henkilöstöpolitiikassa.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.