Mainos

Ihmisiä kehotetaan välttämään kasvisten käyttöä Hausjärvellä

Rakennuskemikaaleja valmistavan Henkel Makroflexin suljettua tehdasta on siivottu lupien vastaisesti Hausjärvellä. Ponnekaasuna käytetystä aineesta hankkiuduttiin eroon polttamalla, mikä vapautti ilmaan fluorivetyä. Aine vaurioitti kasvillisuutta noin kilometrin etäisyydellä.

Ponnekaasua poltettiin kahtena eri päivänä. Hengitysteiden tai silmien ärsytyksestä ei ole ilmoitettu viranomaisille, kertoo terveysvalvonnan johtaja Pirkko Sukula Riihimäen seudun terveysyhtymästä.

- Lähimmissä taloissa ei onneksi oltu kotona perjantaina 18. kesäkuuta eikä seuraavana maanantaina.

Sukula kehottaa välttämään toistaiseksi kasvisten ja vihannesten käyttöä siellä, missä havupuut, liljat, kielot ja muut kasvit ovat ruskettuneet.

Kaasusäiliöiden tyhjennyksestä vastasi ulkopuolinen urakoitsija.

Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on vaatinut selvitystä tapahtuneesta, sillä kyseistä kaasua ei siivoussuunnitelman mukaan pitänyt polttaa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.