Mainos

Ihmisten huolimattomuus koituu monen linnun kohtaloksi

Sosiaalisessa mediassa puheenaiheeksi noussut joutsen, jonka kaulassa roikkuu pyykkitelineen näköinen kapistus, ei ole vallan poikkeuksellinen ihmisen piittaamattomuuden uhri. 

Luonto-Liiton työntekijän ja pitkäaikaisen lintuharrastajan Jyrki Pynnösen mukaan moni lintu joutuu kärsimään ihmisen luontoon jättämästä rojusta.

- Kyllähän näitä näkee. Ei yleensä kuitenkaan näin hirvittävän isoja esineitä, Pynnönen sanoo.

Pynnösen arvion mukaan kuvan joutsen voi kuitenkin elää vaikka vuosikausia hökötys kaulassaan.

- Se ei näytä kuristavan sitä. Jos se ei poista linnun höyheniä ja untuvia, esine voi olla sen kaulassa vaikka kuinka kauan.

Joutsenet liikkuvat usein vesiympäristössä, jossa ei ole paljoa paikkoja, joihin se voisi jäädä rinkulasta jumiin. Sen sijaan on mahdollista, että rinkulaan takertuu vielä lisää tavaraa.

Pynnösen mukaan on myös mahdollista, että joutsen saa hökötyksen itse irti päästään jalkansa avulla.

Monen linnun kohtaloksi sen sijaan koituvat narut ja siimat, joita ihmiset jättävät luontoon.

- Helsingin seudun koskien rannat ovat täynnä siimaa. Kalastajat jättävät tahallaan tai vahingossa koskien rannoille siimoja, jotka takertuvat lintujen jalkoihin ja suunpieliin. Helsingin seudun koskien rannoilla on erittäin paljon huolimattomia kalastajia, Pynnönen manaa.

Siima takertuu helposti lintujen jalkoihin ja kaulan ympärille varsinkin, jos siinä on koukkuja. Pahimmassa tapauksessa lintu tukehtuu, ei pysty enää syömään tai paleltuu, kun sen höyhenet hankautuvat irti.

Pynnönen kehottaakin auttamaan lintuja ja keräämään luonnosta löytyvät siimat pois, jos niitä siellä näkee.

Pinteessä olevia lintuja voi auttaa

Moni saattaa arkailla rojuun tai siimoihin takertuneiden lintujen auttamista, mutta Pynnösen mukaan lintuja voi aivan hyvin auttaa.

- Jos lintu on takertunut siimaan, olisi tietysti hyvä olla joku veitsi mukana, jolla siiman saa katki. Tai sitten voi viedä linnun kotiinsa, jos asuu lähellä, ja katkaista siiman siellä. Vesilinnut olisi kuitenkin hyvä tuoda takaisin samaan paikkaan, Pynnönen ohjeistaa.

Jos lintu on kovin kookas, olisi hyvä, että mukana olisi toinen henkilö auttamassa tai ainakin touhussa kannattaa olla varovainen. Toisin kuin monet luulevat, nokka ei useinkaan ole linnun vaarallisin ruumiinosa, vaan voimakkaat siivet.

- Esimerkiksi joutsen voi lyödä hirvittävän kovaa siipiensä luilla.

Kun lintua yrittää irrottaa siihen takertuneesta materiaalista, se olisi hyvä kääntää selälleen ja pitää siipiä paikallaan linnun ruumista vasten. Auttajan pitää toki olla varovainen, ettei se vahingoita lintua.

Samalla toinen henkilö voi pitää lintua päästä kiinni, jotta se ei pääse nokkimaan.  

- On tärkeää huolehtia siitä, ettei lintu missään nimessä pääse nokkimaan päähän. Jos lintu pääsee nokkimaan silmiä, siinä voi käydä huonosti, Pynnönen muistuttaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.