Mainos

Iiro Viinanen syyttää pörssiyhtiöiden johtajia veronkierrosta

1990-luvun lamavuosien valtiovarainministeri Iiro Viinanen (kok.) syyttää pörssiyhtiöiden johtajia veronkierrosta. Viinanen sanoo Kotimaa-lehden haastattelussa, että pörssiyhtiöiden johtajat pystyvät kiertämään palkkaveroa siirtämällä osan palkastaan pääomatuloksi. Samalla he kiertävät myös kunnallisveroa.

Viinasen mielestä pörssiyhtiöiden palkkiot ja palkat ovat kasvaneet jo liian suuriksi.

Viinanen on huolissaan myös valtion nykyisestä velkaantumisvauhdista. Ongelma pitäisi ratkaista muun muassa uusilla veroratkaisuilla. Palkansaajien verotukseen hän ei koskisi, mutta rikkaimpien pääomaverotukseen pitäisi puuttua.

Tuloverotuksen uudistuksen ohella Viinanen korottaisi arvonlisäveroa ja tekisi menoleikkauksia.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.