Mainos

Iissä tehtiin harvinainen hautalöytö

Pohjois-Pohjanmaalla Iin vanhassa Haminassa on tehty merkittävä arkeologinen löytö. Museoviraston koekaivauksissa tuli esiin kymmeniä hautoja ja maakuoppa, jossa on yli sadan vainajan luut. Luiden lisäksi alueelta löydettiin vanhoja rahoja. Hautalöydöistä pystytään saamaan uutta tietoa elämästä suomessa keskiajalla.

Reilun metrin syvyydestä löytynyt hauta-alue on luultavasti 1400–1500 -luvulta. Se löytyi Museoviraston koekaivauksissa.

- Tämä on suuri luukuoppa, mihin on haudattu useampi yksilö. Varsinaisesti kyseessä ei ole siis joukkohauta, kertoo Museoviraston tutkimusjohtaja Titta Kallio-Seppä.

Museovirasto tekee tänä kesänä kaivauksia reilulla kolmellakymmenellä paikalla. Raumalta on löydetty muinainen pelto, Oulun keskustasta massiivisia puurakenteita, mutta tämä Iin hautalöytö on yksi merkittävimmistä löydöistä tänä kesänä.

Merkittäväksi löydön tekee muun muassa se, että nyt löydetyistä luista päästään tutkimaan sitä miten ihmiset ovat täällä keskiajalla eläneet, syöneet, mitä tehneet työkseen ja myös sitä ovatko he olleet paikallisia vai muuttaneet muualta.

Yksi arvio siihen miksi luut ovat näin lähellä toisiaan ja miksi luulöytöjä on näin paljon on se, että paikalla on ollut keskiaikainen hautausmaa. Tutkimusten jälkeen luut haudataan takaisin Iin multiin.

Katso Ari Kettusen raportti Iistä (Seitsemän uutiset 12.7.2009)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.