Mainos

Ikämiesbändit tilapulassa - rock ja nuoruus ohi 29-vuotiaana

Helsingin kaupunginvaltuutettu Tuomo Valokainen (SDP), alias Tumppi Varonen, on huolestunut bändien harjoitustilan puutteesta.

"Eräs tunnettu suomalainen rock yhtye on saanut, kolmen kuukauden aikana, vain yhden tarjouksen harjoittelutilasta, joka oli liian kallis, eli kuusisataaneljäkymmentä euroa kuukaudessa. Se on pienipalkkaisille muusikoille liikaa", Valokainen kirjoittaa talousarvioaloitteessaan.

Kaupungin kulttuurilautakunta pyörittelee Valokaisen aloitetta varovaisin sanankääntein. Kaupungilla nimittäin on harjoitustilaa - nuorille bändeille. "Pulaa vaikuttaisi olevan erityisesti vanhempien, yli 25-vuotiaiden osalta", kulttuuri- ja kirjastolautakunnan esityslistassa todetaan. Bändien harjoitustilat sijaitsevat nuorisotalojen yhteydessä, ja niiden kohderyhmäksi on määritelty 13-20-vuotiaat.

Aloitteen tehnyt Valokainen on tunnettu Problems-yhtyeestä, joka on edelleen aktiivinen, vaikka Valokainen on jo yli 50-vuotias.

Rock on siis kaupungin näkökulmasta hyvä harrastus nuorille, mutta huonompi vanhemmille, koska sitä ei pääse helposti soittamaan sisätiloihin harjoittelutarkoituksissa. "Aikuisiällä on mahdollisuus harjoitella olemassa olevissa bänditiloissa, jos vuoroja jää vapaaksi", kuuluu lautakunnan vastaus.

Kuka sitten on aikuisiässä? Esityslistalla ratkeaa lopullisesti kysymys siitä, kuka lasketaan nuoreksi."Nuorisolaki määrittää nuoren alle 29-vuotiaaksi", listalla todetaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.