Mainos

IL: Hakkarainen kävi toisellakin moottoripyöräkerholla

Perussuomalaisten kansanedustajan Teuvo Hakkaraisen helmikuinen sekoilu Bandidos MC -moottoripyöräkerhon tiloissa ei välttämättä ollutkaan kansanedustajan ensimmäinen yhteys liivijengiin.

Iltalehden mukaan Hakkarainen on viettänyt aikaa myös Bandidosin kannattajajengin kerhotiloissa Varkaudessa. Lehden mukaan järjestäytynyttä rikollisuutta seuraavat poliisilähteet vahvistavat, että Hakkarainen on nähty vuodenvaihteen tienoilla Bandidosin kannattajakerhon Diablos MC:n kerhotiloissa Varkaudessa.

Iltalehden tietojen mukaan yksi Diablos MC:n jäsenistä on perussuomalainen paikallistason poliitikko. Pohjois-Savon poliisi vahvistaa, että kyseinen paikallisaktiivi on ollut näkyvästi mukana jengin toiminnassa.

Hakkarainen selitteli helmikuista vierailuaan jengitiloissa sillä, että hänet oli houkuteltu ravintolasta jatkoille. Kansanedustajan mukaan hän ei aluksi edes tiennyt, että kyseessä olivat Bandidosin tilat.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.