Mainos

IL: Kaksi pikkulasta karkasi päiväkodista - poliisi tutkii asiaa

Iltalehti kertoo tapauksesta, jossa kaksi pientä lasta karkasi päiväkodin portista kenenkään huomaamatta. 

Kolmevuotias tyttö ja toinen lapsi löytyivät tuntia myöhemmin keräämästä lehtiä, eikä heillä ollut hätää. Lapset olivat lähteneet pakosalle tiistaina iltapäivällä Helsingin Malminkartanossa sijaitsevasta päiväkoti Kaunokista. Matkalla he olivat ylittäneet autotien. 

Toisen lapsen äidin mukaan vastaavaa on tapahtunut useasti viimeisen vuoden aikana.

– Miten on mahdollista, että lapsia katoaa portista kerta toisensa jälkeen?Oma lapseni on päässyt neljä kertaa sieltä lähtemään, äiti päivitteli Iltalehdelle. 


Poliisi tutkii tapausta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.