Mainos

IL: Kansa haluaa perussuomalaiset hallitukseen

Suuri osa suomalaista haluaa perussuomalaiset hallitusvastuuseen, ilmenee Iltalehden kyselystä.

Lehden Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan 61 prosenttia vastanneista haluaa neljästä suurimmasta puolueesta hallitukseen keskustan lisäksi perussuomalaiset.

Kolmanneksi puolueeksi SDP:tä kannattaa 31 prosenttia ja kokoomusta 30 prosenttia. 

Vain 17 prosenttia vastaajista kannattaa keskustan, kokoomuksen ja demareiden hallituspohjaa.

70 prosenttia miehistä kannattaa keskustan ja perussuomalaisten ympärille rakentuvaa hallituspohjaa, kun naisista se saa kannatusta vain 52 prosentilta.

Tutkimus toteutettiin nettipaneelilla, ja siihen osallistui yli tuhat vastaajaa tämän viikon alussa.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.