Mainos

IL: Lisää vettä myllyyn - ”kotihoito todella on ihanaa velttoilua”

Kevään aikana kuumentunut keskustelu kotihoidontuesta on saanut lisää kierroksia, kun entinen kansanedustaja on asettunut Iltalehdessä tukemaan kotihoidontuen lyhentämistä.

Asian otti uudelleen puntariin Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtajana vasta aloittanut Juhana Vartiainen Helsingin Sanomissa eilen.

– Kaikista meistä on kivaa olla kotona, mutta pitääkö tätä ihanaa velttoilua rahoittaa veronmaksajien rahoilla niinkin kauan kuin kolme vuotta, Vartiainen kysyy Helsingin Sanomissa.

Moni julkisuudesta tuttu nainen on ehtinyt tyrmätä Vartiaisen näkemykset, mutta Iltalehti tavoitti yhden hänen tukijansa, ex-kansanedustaja Tuulikki Ukkolan.

– Se (kolme vuotta kotona lapsen kanssa) on ihanaa velttoilua. Kun minä tein lapsen 1975, niin silloin ei velttoiltu. Äitiysloma oli kolme kuukautta, sitten mentiin töihin ja hankittiin lapselle hoitaja, ex-kansanedustaja Tuulikki Ukkola (kok) sanoo Iltalehdessä.

Vartiaisen mukaan Suomessa pitäisi arvioida pienten lasten kotihoidontukijärjestelmä uudelleen. Sekä hän että Ukkola ehdottavat Suomeen Ruotsin mallia, jossa osa päivästä ollaan töissä ja osa kotona.

Helsingin Sanomissa Vartiaisen perimmäinen tarkoitus on patistaa suomalaiset töihin. Hän listaa lehdessä myös muita keinoja, joilla työn tarjontaa voi lisätä.

Kotihoidon tukea voi saada, kunnes lapsi täyttää kolme vuotta. Leikkauksia ei budjettineuvotteluissa ehdotettu, mutta asia kuohuttaa edelleen niin leikkausten puolesta kuin niitä vastaankin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.