Mainos

IL: Saimaasta nostetaan saksalaispommeja suurimmassa operaatiossa koskaan

Saimaalla on käynnissä lajiaan suurin operaatio koskaan Suomessa, kertoo Iltalehti. Puolustusvoimat nostaa jään alta sodanaikaisia saksalaisia lentopommeja, joita voi lehden mukaan olla järvessä lähes sata.

Nostopaikka sijaitsee Voisalmessa noin 3,5 kilometrin päässä Lappeenrannan keskustasta. Operaatiota johtava kapteeni Kimmo Kulonen Karjalan prikaatista kertoo lehdelle, että kyseessä on tähän saakka suurin Suomessa löydetty määrä pommeja.

– Pommeja on alle 100, noin 75 kappaletta. Suuri osa on 50-kiloisia, mutta vedessä on myös 250-kiloisia pommeja. Tietyt riskit on aina olemassa, joten ketään sivullisia ei nostopaikan lähettyville päästetä, hän kertoo lehdelle.

Kulosen mukaan paikan jäljille päästiin paikallislehden vinkin kautta. Lehdelle pommeista oli kertonut 86-vuotias lappeenrantalainen Tauno Inki.

Nyt sama mies kertoo Iltalehdelle, että pommit olivat alunperin hänen kotitalonsa läheisessä varastossa, jossa hän tapasi pikkupoikana leikkiä.

– Hypimme ja kiipeilimme pommien päällä varastossa, sellaista poikien puuhaa, hän kertoo lehdelle.

Inki kertoo hiihtäneensä paikalle, kun sotilaat alkoivat hävittää pommeja alkuvuodesta 1945. Sen vuoksi hän tiesi tarkalleen upotuspaikat.

– Ne vietiin ainakin kymmenellä hevosella kuormissa tuohon lähelle jäälle, siihen oli tehty avantoja ja niihin kuormat tyhjennettiin. Kiire sotilailla oli.

Kapteeni Kulonen puolestaan sanoo Iltalehdelle, että pommeja on löydetty aika lailla tarkalleen siitä, mihin Inki sormellaan osoitti.

Pommien nostamisessa kestää arviolta noin kuukausi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.