Mainos

Ilkka Kanervan varastettu ”vanha herrasmies” oli katsastamaton – pysäköi jatkossakin kadun varteen

Kansanedustaja Ilkka Kanervan (kok.) viime viikolla varastettu ja myöhemmin viikonloppuna löytynyt Saab oli myös katsastamaton. Välikohtauksesta huolimatta Kanerva kertoo, että hän uskaltaa pysäköidä jatkossakin kotikadulleen.

Kanerva toteaa MTV Uutisille katsastaneensa autonsa varhain maanantaiaamuna. Autossa ei hänen mukaansa havaittu turvallisuusongelmia. Muitakaan seuraamuksia katsastamattomuudesta ei seurannut.

– Ei tietenkään seuraa. Kaikki tietävät, missä riennoissa olen viime päivinä ollut, eli miksi katsastus jäi, Kanerva toteaa.

Kanerva matkusti perjantaina Venäjälle tapaamaan duuman puhemies Sergei Naryškiniä, jonka matkustuskielto esti häntä osallistumasta Suomen Etyj-kokoukseen.

”Vanha herrasmies”

Kanervan auto on vuosimallin 1999 Saab. Kanerva kuvailee autoaan ”vanhaksi herrasmieheksi”. Autonvaihtoa Kanerva ei suostu mediassa spekuloimaan.

– Meillä on ikään kuin perheessä toinen tuoreempi auto. Se asia ei varsinaisesti kuulu muille.

Sen suurempia traumoja kokeneelle kansanedustajalle ei auton katoamisesta jäänyt. Pysäköintirutiinit hän kertoo pitävänsä entisellään.

– Paikka on kadulla oleva normaali asukaspysäköinti. Pysäköin jatkossakin kadun varteen, Kanerva toteaa.

Omia ja avovaimon vaatteita

Auto ei ollut kokenut pitkäkyntisten käsissä kovia, mutta Kanervan ja hänen avovaimonsa henkilökohtaista tavaraa autosta oli kadonnut.

– Rekisterikilpi oli varastettu ja henkilökohtaisia tavaroita pöllitty. Minun ja avovaimoni vaatteita ja joitakin esineitä, Kanerva sanoo.

Mitään arkaluonteista tavaraa autosta ei viety.

– Eikai nyt kukaan mitään arkaluonteista autossa nyt säilytäkään.

Kanervan auton katsastamattomuudesta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.