Mainos

Ilkka: Katoamisilmoitusten määrä hurjassa nousussa

Katoamisilmoitusten määrä on noussut Suomessa jyrkästi viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana, kertoo sanomalehti Ilkka.

Viime vuosina Suomessa on tehty keskimäärin 2 000 katoamisilmoitusta, eli päivittäin poliisi tekee jopa viisi katoamisilmoitusta

Keskusrikospoliisin rikosylikomisarion Tero Haapalan mukaan määrän nousu ei johdu kadonneiden lisääntymisestä, vaan ihmisten ilmoitusherkkyys on kasvanut.

– Poliisin tehtävärekisteriin, johon ilmoitetaan muutaman tunnin ajan kadoksissa olleet ihmiset, tulee vuosittain 8000—9000 tapausta, eli noin viidesosa kirjataan kadonneeksi, Ilkan haastattelema Haapala valaisee.

Suurin osa eli viidennes katoamisilmoituksista koskee alle 18-vuotiaita. Vastaavasti lähes yhtä usein läheiset ilmoittavat kadonneeksi iäkkään tuttavansa.

Läheskään aina katoamiseen ei liity rikosta. Kaikkiaan noin viidessä prosentissa tapauksista kadonnut henkilö on joutunut henkirikoksen uhriksi tai hän on itse päättänyt elämänsä.

(MTV3)

Lue lisää Ilkasta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.