Mainos

Ilmailulaitos ei valvo pääsyä lentokentän terminaalityömaalle

Helsinki-Vantaan lentokentän työmaa-alueen turvatoimissa on paljastunut aukko.

Helsinki-Vantaan turvatoimissa on paljastunut erikoinen aukko. Turvallisuusviranomaiset pitävät sitä vakavana, mutta lentokentän oman turvaorganisaation mukaan mitään ongelmaa ei ole. Kyse on lentokentän terminaalin rakennustyömaan olemattomasta valvonnasta.

Kyse on elokuussa käyttöön otetun kakkosterminaalin laajennuksen edelleen jatkuvista töistä. Työmaa sijaitsee lentokentän terminaalirakennuksen aivan länsipäässä, siellä mistä lennot Schengen-alueen ulkopuolelle lähtevät.

Työmaalla ei ole lainkaan kulunvalvontaa, vaikka se on terminaalin sen osan alla, josta lentokoneet muun muassa Yhdysvaltoihin ja Britanniaan lähtevät. Yhdysvallat antoi viime viikonloppuna varoituksen Pohjoismaita ja Baltiaa koskevasta terroriuhasta. Helsinki-Vantaan lentokenttä on Suomen viranomaisten terrorismin torjunnan suunnitelmissa ehdoton ykköskohde.

MTV:n uutiset kävi paikanpäällä katsomassa työmaata. Kuka tahansa olisi voinut ajaa terminaalin alle vaikkapa pakettiautolla, jonka lasti voisi olla mitä tahansa.. Työmaalle pääsee myös toisesta henkilöliikenteelle tarkoitetusta ovesta.

Lentokentän turvallisuusviranomaisten kulunvalvontaan ei kuitenkaan ole tarvetta. – Kyse on ihan tavallisesta työmaasta, jolta ei ole pääsyä meidän turvatulle alueelle, yritysturvallisuuspäällikkö Jyri Vikström ilmailulaitoksesta sanoo.

Torstaina työmaalla oli aitaa vasten tikapuut, joiden avulla olisi helposti päässyt itse lentokenttäalueelle.

Vikström ei näe riskiä, että joku asiaton pääsisi alueelle.

-Silloin kun siellä ei tehdä töitä se on suljettu. Silloin portit on lukossa. Ja silloin kun siellä tehdään töitä sinne on hyvin paljon liikennettä ja sinne tuodaan tavaraa ja sinne viedään tavaraa.

Lentokentän turvallisuusasiat ja kyseinen työmaa olivat esillä tänään myös sisäministeriön turvallisuusasian johtoryhmän tämänpäiväisessä kokouksessa. Sisäministeriö ei asiaan kuitenkaan puutu, koska ilmailulaitos on liikenneministeriön alainen.

Matkustajien ja matkatavaroiden turvatarkastuksiin ilmailulaitos on käyttänyt vuoden 2001 syyskuun jälkeen kymmeniä miljoonia euroja.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 04.11.2004)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.