Mainos

Ilman pätevyyttä vanhainkodissa töissä – olinko valehoitaja?

Juttu sairaanhoitajan joutumisesta syytteeseen tutkinnon uupuessa on nostanut pinnalle uusia koukeroita alalla. Valkeakoskella työskennelleen hoitajan tapaus ei varmasti ole viimeinen, jossa hoitajan tehtäviä hoidellut ei ole hankkinut työhön vaadittavia papereita.

Esimerkiksi MTV3:n Facebook-sivulla keskustelu käy kuumana: moni kertoo työskennelleensä nuorena taskurahoja hankkimassa esimerkiksi siivoojana sairaalassa - mutta työ on kuitenkin sisältänyt kaikkea muuta kuin siivoamista.

Näin kertoo MTV3 Uutisille nainen, joka aikoinaan hankki varoja kesätöissä vanhainkodissa. Nimettömänä pysyttelevä nainen oli tuohon aikaan 16-vuotias.

Hain kesätöihin vanhainkotiin 16-kesäisenä. Työnhakuilmoituksessa haettiin vapaa-ajan ohjaajaa - tulisin siis kesän ajan lukemaan vanhuksille sanomalehtiä ja kirjoja, ulkoilemaan heidän kanssaan ja keksimään mahdollisuuksien mukaan myös liikunnallisia virikkeitä.

Ensimmäiset viikot sujuivatkin kuin käsikirjoituksessa - luin lehtiä ja ulkoilutin pappoja ja mammoja välillä vajoten pyörätuolin kanssa upottavaan hiekkaan pihalla. Vanhuksilla oli kuitenkin huumorintajua, ja näistä selvittiin naurulla.

Aika pian hoitajat ottivat minut kuitenkin mukaan hoitotoimenpiteisiin. Varoitettiin, etten saa nostaa vanhuksia. Kuitenkin autoin vanhuksia kylpyyn ja vessaan - yleensä toinen hoitaja oli mukana, mutta ei aivan joka kerralla.

Kohta tilanne kääntyi siihen, että osasin tehdä lähes kaikki hoitajien tehtävät. Usein vanhusten pyytäessä apua mainitsin asiasta monta kertaa hoitajille. He eivät tehneet elettäkään asian hoitamiseksi. Lopulta heistä joku virkkoi: mene sinä tekemään se.

Ilman koulutusta ja pätevyyttä päädyin jakelemaan vanhuksille ruokaa ja lääkkeitä, nostin heitä vessaan ja autoin päivittäisissä askareissa. Hoitajat valittelivat, että on kamala kiire, eikä mitään ehdi tehdä. Minulle, nuorelle ihmiselle, jäi kuitenkin olo, että työntekijät olivat leipääntyneitä työhönsä. Kiire oli papereiden täyttämistä tai työkavereiden kanssa kahvilla istumista.

Välillä ahdisti ja pelotti, kun vanhukset eivät meinanneet saada ruokaa nieltyä. Mielessä pyöri kysymyksiä: Miten he saisivat minulle jaettavaksi annetut lääkkeet otettua? Mitä lääkkeitä kenenkin lääkepurkissa on? Toivottavasti tämä on oikean ihmisen annos ja lääkekuppi… Jos lääkkeet eivät meinanneet mennä kurkusta alas, autoin vettä juottamalla. Vanhukset tuli myös jättää yksin syömään ruokiaan huoneisiinsa. Jännitin tukehtumisia niin, että kiertelin huoneita ja aina jonkun yskiessä ryntäsin paikalle.

Työ sujui kuitenkin hyvin, vaikka ajattelinkin, ettei tämä kaikki voi kuulua toimenkuvaani. Viihdyin niin hyvin, että hain työhön seuraavaksikin kesäksi. Sen jälkeen työ jäi, sillä en jaksanut hoitaa koko vanhainkodin tehtäviä muiden kahvitellessa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.