Mainos

Ilmastonmuutos lisää Itämeren rehevöitymistä

Sinilevästä ei päästä tulevaisuudessa eroon. Meren kalalajisto uhkaa myös muuttua. Tutkijoiden mukaan ilmastonmuutokseen pitäisi varautua jo nyt.

Tutkijoiden mukaan meren rehevöityminen lisääntyy, kun yleistyvät talvisateet huuhtovat entistä enemmän ravinteita mereen. Talvisateiden on ennustettu lisääntyvän 10-15 prosentilla Itämeren alueella ilmaston lämmetessä. Viime joulukuun sää ennakoi hyvin tulevaa.

- Mittasimme joulukuussa kaksinkertaisia ravinnevirtaamia normaaliin ajankohdan tilanteeseen verrattuna. Tämä voi olla hyvin sitä, mitä tulevaisuudessa tulisi tapahtumaan, kertoo limnologi Seppo Knuuttila Suomen ympäristökeskuksesta.

Rehevöitymisen myötä myös sinilevät lisääntyvät eli sinilevälautoista ei päästä tulevaisuudessakaan eroon. Rehevöityminen vaikuttaa myös Itämeren kalalajistoon.

- Särkikalat runsastuvat rehevöitymisen myötä ja vesien samenemisen myötä kuha leviää laajemmalle ja laajemmalle, ennustaa dosentti Ilppo Vuorinen Turun yliopistosta.

Merivesi makeutuu

Sateisuuden kasvu vaikuttaa myös meren suolapitoisuuteen: merivesi makeutuu, kun sateet yleistyvät. Suolapitoisuuden aleneminen puolestaan muuttaa meren lajistoa.

- Suolapitoisuuden laskusta kärsivät ne oikeat, aidot merieläimet kuten korvameduusa, silakka ja katkaravut. Siitä hyötyvät makean veden lajit, esimerkiksi muikku tulee leviämään Pohjanlahdelta eteläisempään suuntaan, selittää Vuorinen.

Kilpajuoksua ajan kanssa

Meren makeutumisesta kärsii myös tärkeä saaliskala turska.

- Turska vaatii lisääntymisen onnistumiseksi noin kymmenen promillen suolapitoisuuden ja lisäksi veden täytyy olla hapekasta. Jos meri makeutuu, turskan kutu ei onnistu, arvioi Knuuttila.

Itämerennorppa vaarassa

Jo ennestään uhanalainen itämerennorppa on vaarassa, kun ilmastonmuutos etenee. Norppa poikii jäälle ja tulevaisuudessa Itämeri jäätyy entistä harvemmin ja entistä pienemmältä alueelta.

- Pohjoisten lajien, esimerkiksi monien hylkeiden, jotka ovat lisääntymisessään riippuvaisia jääpeitteestä, niiden levinneisyys vähitellen siirtyy pohjoisemmaksi, arvelee Vuorinen.

Halli eli harmaahylje selviää muutoksesta itämerennorppaa paremmin, koska se voi poikia myös luodoille.

Nopeita toimia tarvitaan

Tutkijoiden mielestä ilmastonmuutokseen varautuminen pitäisi aloittaa jo nyt. Kun tulevat muutokset osataan jo ennakoida, Itämeren tilan huononeminen voidaan ehkäistä tai ainakin lieventää pahimpia vaikutuksia.

- Kun suhtaudutaan vakavasti siihen, että tämä ilmiö on tulossa, niin esimerkiksi ravinteiden huuhtoutuminen Itämereen, sen lisääntyminen, voidaan torjua, kun toimeen ryhdytään ajoissa, muistuttaa Knuuttila.

Vuorinen on samoilla linjoilla:

- Meidän täytyy entistä vakavammin suhtautua kansainvälisiin ilmastosopimuksiin ja myös miettiä omia kansallisia sopeutumiskeinoja.

(MTV3/Päivi Mäki-Petäjä)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.