Mainos

Ilmastoraportti: Rankkoja päästövähennyksiä tarvitaan

Rankkoja päästövähennyksiä tarvitaan, ettei ilmasto lämpene yli kahta astetta. Maailman päästöt on saatava selvään laskuun 15 vuodessa. Näin arvioi hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC.

Rikkaiden valtioiden kuten Yhdysvaltojen pitäisi puolittaa päästönsä vuoden 2010 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Aasian maiden, esimerkiksi Kiinan ja Intian, pitäisi jäädyttää päästönsä vuoden 2010 tasolle vuoteen 2030 mennessä. Itä-Euroopan eli entisen Neuvostoliiton maiden pitäisi vähentää päästöjään kolmanneksella. Lähi-itä ja Afrikka voisivat hieman kasvattaa päästöjään. Latinalaisen Amerikan pitäisi leikata päästöjään.

Tällaiset tavoitteet on kirjattu hallitusten välisen ilmastopaneelin (IPCC) kolmannen arviointiraportin luonnokseen. Raportti on määrä julkistaa sunnuntaina. Uutistoimistot Reuters ja AFP ovat saaneet käsiinsä raportin luonnoksen.

Raportissa käsitellään ilmastonmuutoksen hillintää.

- Tämä herättää näistä kolmesta raportista ehkä eniten ristiriitoja, koska tässä käsitellään ilmastonmuutoksen hillintäkeinoja. Eri tahojen edut törmäävät tässä jyrkimmin, arvioi emeritusprofessori Ilkka Savolainen.

Raportin sanamuotoja viilataan Berliinissä tämän viikon jatkuvassa kokouksessa.

Hiilidioksidi talteen ja uusiutuvat käyttöön

Raporttiluonnoksessa patistetaan siirtymään vähähiiliseen energiantuotantoon. Keinoina luetellaan tuuli-, vesi- ja aurinkovoima, ydinvoima ja hiilidioksidin talteenotto.

Maailman energiasta tuotettiin vähähiilisesti 17 prosenttia vuonna 2010. Määrä pitäisi kolmin- tai nelinkertaistaa vuoteen 2050 mennessä.

Hiilidioksidin talteenotto ja varastointi tarkoittaa sitä, että energiantuotannossa otetaan hiilidioksidi talteen ja se varastoidaan maan alle esimerkiksi vanhoille öljy-tai kaasukentille. Talteenoton ja varastoinnin tekniikat ovat kuitenkin kehittyneet odotettua hitaammin.

- Huomattavasti hitaammin on edetty kuin vielä 5-10 vuotta sitten arvioitiin. Päästöoikeuden alhainen hinta on hidastanut tutkimustyötä. Esimerkiksi Saksassa on koelaitoksia, mutta niiden yleinen hyväksyttävyys on ollut heikko ja asukkaat ovat vastustaneet niitä, kertoo Ilkka Savolainen.

Norjassa ja Algeriassa on kokeiltu hiilidioksidin varastointia. Kanadassa käynnistyy tänä vuonna hiilivoimala, jonka päästämä hiilidioksidi otetaan talteen ja varastoidaan.

- Luulen, että hiilidioksidin talteenotto on mukana raportissa siksi, että kaikkia päästövähennyskeinoja tarvitaan. Kun tavoitellaan jopa 80 prosentin päästövähennyksiä, mitään keinoa ei voi jättää käyttämättä. Energiantuotannon lisäksi pitää myös hillitä maatalouden, liikenteen ja asumisen päästöjä, muistuttaa Savolainen.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.