Mainos

Ilmatieteen laitokset vaativat tarkempia sääennusteita

Pohjoismaiden ilmatieteen laitokset ovat Suomen aloitteesta pyytäneet tarkempia ennusteita Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskukselta ECMWF:ltä.

– Vähän yli puolen vuoden aikana on ollut epätarkkuutta etenkin päivälämpötilojen ennusteissa, sanoo sää- ja turvallisuuskeskuksen yksikön päällikkö Juhana Hyrkkänen Ilmatieteen laitokselta.

Väli-ilmasto tekee vaikeaksi Pohjoismaiden sään ennustamisen.

– Pohjoismaissa ollaan mantereisen ja mereisen ilmaston välissä. Säätyyppi on hyvin vaihteleva. Välillä tulee kosteaa merellistä ilmaa ja välillä taas kuivempaa, mantereista ilmaa, joka on kesällä helteistä ja talvella kireääkin pakkasta.

Myös ilmamassojen rajavyöhykkeessä oleminen vaikeuttaa tarkkojen sääennustusten tekemistä.

– Toisinaan meille tulee arktista ilmamassaa ja toisinaan lämmintä ilmamassaa aina Saharasta saakka.

ECMWF päivittää säämallejaan

ECMWF on vastannut ilmatieteen laitosten haasteeseen ja syitä epätarkkoihin ennustuksiin etsitään jatkuvasti. Hyrkkänen muistuttaa, että keskus on kuitenkin vain yksi useista käytössä olevista sääennusteista.

– Euroopan keskuksen säämalli on globaali mutta meillä on käytössä myös omia rajoitetun alueen säämalleja, joilla saamme tietoa paikallisemmista sääilmiöistä. Näin esimerkiksi pienen mittakaavan sadealueet pystytään ennustamaan tarkemmin.

Hyrkkänen tunnistaa ECMWF:n säämallin ongelman.

– Säämallissa joudutaan tekemään olettamuksia ja likiarvoistuksia, jotka ovat johtaneet toivottavasti tilapäiseen heikkenemiseen ennusteiden osuvuudessa.

Pohjoismaiden ilmatieteen laitokset odottavat ECMWF:n tekemien ennustusten tarkentuvan vuoden sisällä.

Lue lisää:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.