Mainos

Ilmavoimien uusi kuljetuskone saapui Tikkakoskelle

Toinen Casa-295M-kuljetuskone saapuu Suomeen maalis-huhtikuun vaihteessa.

Ilmavoimat sai käyttöön historiansa suurimman lentokoneen, kun espanjalaisvalmisteinen Casa-295M-kuljetuskone saapui aamupäivällä Tikkakoskelle. Konetta oli vastassa arvovaltainen juhlaväki, sillä Ilmavoimat vietti samalla vuosipäiväänsä.

Ilmavoimat korvaa nykyisen Fokker F-27 -kaluston kahdella kevyellä, mutta monikäyttöisellä taktisella kuljetuskoneella. Uusien koneiden kuljetuskyky on moninkertainen Fokkereihin verrattuna, vaikka ulkomitoissa ei eroa juuri ole.

- Uudet koneet mahdollistavat entistä paremman osallistumisen kansainväliseen toimintaan, jopa kriisialueilla, sanoi ilmavoimien komentaja Heikki Lyytinen tiedotustilaisuudessa Tikkakoskella. Koneessa on muunmuassa panssarointia sekä ilmatankkausvalmius.

- Tärkein koneen ominaisuus on peräramppi, jota pitkin koneeseen voi nopeasti lastata ja siitä purkaa esimerkiksi Hornet-hävittäjän moottorin, loukkantuneiden tehohoitoyksikön ja muuta materiaalia, Lyytinen kertoo.

Toimitus etuajassa

Casa-koneet saadaan Suomeen runsaat puoli vuotta ennakoitua aiemmin. Epävirallisesti ilmavoimien lähteet kertoivat MTV3:lle, että syy nopeaan toimitukseen olisi poliittinen: Suomen koneet olisivat alunperin Venezuelalle tarkoitettua erää, mutta koska koneissa on amerikkalaisvalmisteiset Pratt&Whitney -moottorit, Yhdysvallat ei halua niitä toimitettavan Venezuelalle maan johtajan Hugo Chavezin linjausten vuoksi. Virallisesti Ilmavoimat kiistävät tämän tiedon.

Ilmavoimat saavat toisen Casa-koneensa Suomeen maalis-huhtikuun vaihteessa ja varaus on vielä viiden koneen lisähankinnalle. Niiden hankinta on kuitenkin rahakysymys johon voidaan saada linjaus ensi vuonna valtion turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa. Nyt saatavien joukkojen ja materiaalin yhteiskuljetuksiin, sairaankuljetuksiin ja siviilikriisinhallinnan avuksi soveltuvien kahden koneen yhteisarvo on noin 45 miljoonaa euroa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.