Mainos

Ilmoitukset rahanpesusta lisääntyneet

Viime vuonna keskusrikospoliisille tuli ilmoituksia rahanpesusta noin 6000 enemmän kuin edellisvuonna.

Rahanpesusta tehdyt ilmoitukset lisääntyivät viime vuonna huomattavasti.

Turun Sanomat kertoo, että keskusrikospoliisi sai vuonna 2006 lähes 10 000 ilmoitusta rahanpesusta, kun vuonna 2005 ilmoituksia tehtiin alle 4000. Summista ei ole vielä viime vuodelta tilastoa, mutta vuonna 2005 rahanpesussa liikkui 628 miljoonaa euroa.

Rikosylitarkastaja Olli Kolstelan mukaan tapausten määrä tulee vielä kasvamaan seuraavina vuosina.

Rahanpesu on usein kansainvälistä toimintaa. Viime vuonna 6000 tapauksessa jäljet johtivat ulkomaille. Pohjoismaissa rahanpesu liittyy yleensä talousrikollisuuteen, kun taas Etelä-Euroopassa huumekauppaan.

Rahanpesun paljastaminen on yksi tehokkaimmista keinoista vastustaa järjestäytynyttä rikollisuutta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.