Mainos

Iltalehti: Kanerva hakeutui ammattiauttajalle kohun takia

Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) on hakeutunut ammattiauttajalle viimeisimmän naiskohunsa takia. 7 päivää -lehden mukaan Kanerva on lähetellyt vihjailevia viestejä Facebookissa 16-vuotiaalle tytölle.

Kanerva sanoo Iltalehdessä tietävänsä, että hänellä on ongelma.

- En ole tähän asti ymmärtänyt, että olen huomaamattani ylittänyt sellaisia sopivuuden rajoja, joita ei pitäisi ylittää. Olen ollut liikkeellä liian kevyellä asenteella ja löysällä huumorilla, enkä ole osannut varoa seurauksia. Itsesuojeluni on pettänyt, Kanerva kertoo Iltalehden haastattelussa.

- Tajusin, ettei tällaista kerta kaikkiaan saa tapahtua. Vaikka tämä kohuun liittynyt tapaus ei ole suuruusluokaltaan suuri, tosiasia on, että minulla on jo historiassa ollut näitä tapauksia, enkä voi jatkaa näin, Kanerva jatkaa Iltalehdessä.

Kanervan mukaan kaikki häneen liitetyt viestittelykohut ovat syntyneet harmittomasta leikittelystä. Nyt Kanerva kuitenkin sanoo ymmärtävänsä, ettei harmittomuus oikeuta hänen toimiaan.

- Tällaiset jutut nakertavat poliittista uskottavuutta, eikä minulla ole siihen varaa. En halua tuhota elämääni enkä vahingoittaa puoluetta. Minun on lunastettava poliittinen uskottavuuteni ja jätettävä viestittely, Kanerva toteaa Iltalehdessä.

Ilkka Kanerva ei halunnut kommentoida asiaa MTV3:n uutisille.

(MTV3)

Lue myös:

(11.6.)

(11.6.)

(10.6)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.