Mainos

"Iltapäivätoiminta turvattava kaikille lapsille"

Kaikille peruskoulun 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille on turvattava subjektiivinen oikeus iltapäivätoimintaan. Näin vaatii opetushallituksen uusi pääjohtaja Kirsi Lindroos tänään Kalevan haastattelussa. Lindroos toivoo seuraavaan hallitusohjelmaan mainintaa, että laki velvoittaisi järjestämään iltapäivätoimintaa.

-Kaikilla lapsilla pitäisi olla siihen tasavertainen mahdollisuus. Se parantaisi oppimisen edellytyksiä. Oppilas, joka ei pärjää koulussa, voi saada vapaa-ajan puolella onnistumisen mahdollisuuksia, Lindroos huomauttaa.

Tulevaisuuden kouluista Lindroos suunnittelee monipuolisia palvelukeskuksia. Koulutilojen lisäksi rakennuksissa olisi myös päivähoito- ja nuorisotiloja. Esimerkiksi hän ottaa Ylöjärven Kuoppamäen koulun. -Samassa talossa on neuvola, jonka terveydenhoitajat ja lääkärit vastaavat myös kouluterveydenhuollosta, Lindroos kertoo.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.