Mainos

Influenssarokotukset hyvässä vauhdissa

Kansanterveyslaitoksen tavoite on, että 70 prosenttia ikäihmisistä saisi influenssarokotteen. Vain puolet heistä ottaa sen.

Kuusikymmentäviisi vuotta täyttäneet ovat saaneet jo kolmena vuonna maksuttoman influenssarokotteen.Tästä huolimatta vain puolet heistä ottaa rokotteen. Kansanterveyslaitoksen tavoitteena on, että 70 prosenttia saisi suojan.

Syksyn influenssarokotukset ovat hyvässä vauhdissa. Rokotuspäivänä Jyväskylän Huhtasuon terveysasema oli tupaten täynnä. Yksi rokotteen ottajista oli Terttu Nenonen.

Miksi te tulitte tänne rokottautumaan?

- No totta kai sitä pitää tulla, ettei tule flunssaa, Nenonen sanoo.

Hän otti rokotteen nyt toisen kerran.

- Viime vuonna alle puolet kävi, ja tavoitteena olisi hyvä, jos kolme neljäsosaa kävisi, lääkäri Ari Koskinen Huhtasuon terveysasemalta kertoo.

Jyväskylä seuraa koko maan lukuja. 65 vuotta täyttäneistä vain joka toinen otti viime vuonna rokotteen. Tunnollisimpia olivat eteläsavolaiset sekä etelä- ja pohjoiskarjalaiset. Etelä-Pohjanmaalla ja Satakunnassa rokotuksiin suhtauduttiin kaikkein nihkeimmin. Kansanterveyslaitoksen tavoite on, että 70 prosenttia ikäihmisistä saisi rokotteen. Poisjääneillä on oma käsitys rokotteen vaikutuksesta.

- Ajatellaan niin että tämä rokotus aiheuttaa flunssaa vaikka tämä rokotushan suojaa vain pelkästään influenssaa vastaan, sairaanhoitaja Taru Mäkinen sanoo.

Riskiryhmien ja iäkkäiden rokottaminen kannattaa.

- Rokotteella välttää vaikeimmat taudin muodot, joita voi olla keuhkokuume, joka on pahimmillaan tappava tauti. Epidemia-aikaan meidän ruuhkat vähenevät, ja sairaalassa on enemmän vuodepaikkoja, lääkäri Ari Koskinen sanoo.

Epidemia tulee yleensä jouluna. Kansanterveyslaitoksen mukaan siitä on tulossa tavanomainen.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 02.11.2004)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.