Mainos

Inkeriläisten paluumuuton ehtoja tiukennetaan

Inkeriläisten paluumuuttoa koskeva lainmuutos tulee ensi viikolla hallituksen käsittelyyn ja sen jälkeen eduskunnan ratkaistavaksi. Asiaa valmistellut ministeriryhmä on päässyt yksimielisyyteen muutoksen sisällöstä.

Sisäministeri Ville Itälä (kok.) kertoi tänään eduskunnan kyselytunnilla, että lakiin tulee kielitaitovaatimus. Ainakin yhden perheenjäsenen on osattava puhua suomea tai ruotsia. Lisäksi pykäliin kirjataan jo käytännössä noudatettu asuntoedellytys.

Itälä arvioi, että muutoksen seurauksena Suomeen hakeutuvien inkeriläisten määrä laskee jonkin verran. Toisaalta maahan pääsevien edellytykset kotiutumiseen paranevat, koska kielitieto on siinä avuksi.

Uudet vaatimukset koskevat kaikkia muuttojonossa olevia inkeriläisiä, paitsi vuosina 1943-44 inkeriläiseen siirtoväkeen kuuluneita ja Suomen armeijassa toisen maailmansodan aikana palvelleita. Jonossa on kaikkiaan 20 000 henkilöä.

Ensi vuoden budjettiin on tulossa lisäystä määrärahaan, jota käytetään inkeriläisten kielenopetukseen Suomen rajojen ulkopuolella. Työministeri Tarja Filatov (sd.) arvioi ensi vuoden talousarvion vastaavan muutenkin hyvin maahanmuuttajien koulutuksen tarpeisiin. Pullonkaulaksi saattaa kuitenkin tulla vaikeus löytää opettajia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.