Mainos

Innovaatioyliopiston nimeksi Aalto-korkeakoulu

Innovaatioyliopiston nimellä tunnetun uuden korkeakoulun nimeksi tulee arkkitehti Alvar Aallon nimeä kantava Aalto-korkeakoulu. Alvar Aalto -säätiö ja Aallon suku ovat ilmoittaneet hyväksyvänsä Aalto-nimen käytön perustettavan korkeakoulusäätiön nimenä. Uuden opinahjon nimi valittiin 1600 ehdokkaan joukosta.

Opetusministeri Sari Sarkomaa (kok.) korostaa, että Aalto-nimi symboloi tavoitteita, joita korkeakoululla on. Hän sanoo nimen olevan kunnianosoitus yhdelle tunnetuimmista suomalaisista. Hän muistuttaa Aallon olleen sivistynyt humanisti, lahjakas ja luova ihminen, joka pureutui ongelmiin syvällisesti.

Teknillinen korkeakoulu, Helsingin kauppakorkeakoulu ja Taideteollinen korkeakoulu yhdistetään säätiömuodossa toimivaksi uudeksi korkeakouluksi. Hallitus varautui sijoittamaan uuteen yliopistoon 500 miljoonaa euroa vuoteen 2010 mennessä sillä edellytyksellä, että muualta säätiöön saadaan vähintään 200 miljoonaa euroa.

Opetusministeriö on neuvotellut Elinkeinoelämän keskusliiton, TT-säätiön, Teknologiateollisuuden, Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön ja Liikesivistysrahaston kanssa rahoituksesta. Nämä sijoittavat tässä vaiheessa 80 miljoonaa euroa säätiön peruspääomaan. Valtion osuus on 200 miljoonaa euroa.

Valtioneuvosto antoi Sarkomaalle valtuudet allekirjoittaa valtion puolesta korkeakoulun säädekirja ja säätiön säännöt. Säätiön peruspääoma on siis 280 miljoonaa euroa. Säätiöllä on oikeus ottaa vastaan testamentteja ja muita lahjoituksia. Se voi muullakin säätiölain sallimalla tavalla kartuttaa omaisuuttaan.

Aalto-korkeakoulusäätiön toimielimet ovat hallitus, hallituksen valitsema rehtori ja akateemisten asiain komitea. Valtioneuvosto nimittää säätiön seitsenjäseniseen hallitukseen viisi edustajaa. Muut säädekirjan allekirjoittajat valitsevat kaksi jäsentä.

Säädekirja allekirjoitetaan kesäkuussa sen jälkeen, kun eduskunta on hyväksynyt lisäbudjetin. Aalto-korkeakoulusäätiö aloittaa toimintansa elokuussa.

Virallisesti Aalto-korkeakoulu aloittaa toimintansa vuoden 2010 alusta. Tuleva uusi yliopistolaki pyritään saamaan voimaan edellisen vuoden elokuussa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.