Mainos

Intiaanikesä: Nauti nyt – jopa 10 astetta tavanomaista lämpimämpää

Sää on nyt ajankohtaan nähden 5-10 astetta tavanomaista syyskuun puolivälin säätä lämpimämpää. Lämpötilat voivat kivuta tänään osassa maata 20 asteeseen.

Tänään perjantaina 20 asteen lukemiin voidaan yltää paikoin etelässä ja maan länsiosassa aina Länsi-Lappia myöten. Päivä on laajalti aurinkoinen.

Mikä on intiaanikesä?

Intiaanikesälle ei ole virallista meteorologista määritelmää ja termin käyttö on häilyvää. Joskus intiaanikesästä kuulee puhuttavan heinä-elokuun helteillä, mutta termi ei tarkoita kesähelteitä. Intiaanikesästä voidaan puhua, kun kesän jälkeen on ehtinyt olla jo viileämpi ja selvästi syksyisempi jakso, jonka jälkeen sää lämpenee uudelleen.

Toiset käyttävät intiaanikesä-nimitystä syksyyn ajoittuvasta lämpöjaksosta vasta, kun syksy on ollut jo kunnolla käynnissä ja terminen syksy on jo alkanut. Terminen syksy alkaa, kun vuorokauden keskilämpötilan katsotaan olevan pysyvästi kymmenen asteen alapuolella. Ilmatieteen laitoksen mukaan terminen syksy on alkanut osassa Pohjois- ja Itä-Lappia.

Kotimaisten kielten keskuksen mukaan intiaanikesän käsite tuli Suomeen 1900-luvun alussa. Nimitys on lähtöisin Pohjois-Amerikasta, missä parin kolmen viikon utuinen, lämmin kausi tuntui toistuvan pohjoisen intiaanimailla vuosittain lokakuun puolivälissä. Intiaanit pitivät syksyn lämmintä säätä hyvänä muun muassa sotimiselle siirtokuntia vastaan.

Huomenna lauantaina on vain hieman viileämpää kuin perjantaina, mutta 20 asteeseen ei ehkä enää ylletä. Viikonlopun aikana korkeapaine alkaa väistyä ja pilvisyys lisääntyy sunnuntaina etenkin maan etelä- ja keskiosassa. Lämpötilat ovat sunnuntaina 15 asteen molemmin puolin. Yöt ovat viileitä.

– Ensi viikolla sää viilenee hieman, mutta on edelleen tavanomaista lämpimämpää. Pilvisyys vaihtelee, mutta alkuviikolla on pääasiassa poutaa. Lämpötilat ovat yhä 15 asteen molemmin puolin. Ensi viikon puolivälin jälkeen ennuste on epävarma, sateiden mahdollisuus ehkä kasvaa jo. Sää ei näyttäisi kuitenkaan kylmenevän, sanoo MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Tilastojen mukaan keskimääräiset päivän ylimmät lämpötilat ovat tähän aikaan vuodesta etelässä 13-14 asteen ja pohjoisessa 10 asteen tienoilla. Ilmatieteen laitoksen pitkän ajan tilastojen mukaan lämpötila kohoaa 20 asteeseen jossain päin maata tähän aikaan vuodesta keskimäärin kerran neljässä vuodessa.


Paikkakuntakohtaiset ennusteet MTV:n sääsivustolla.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.