Mainos

Irak-jutun aineistoa ei julkisteta

Helsingin käräjäoikeus on päättänyt , ettei esitutkinta-aineistoa julkisteta ainakaan ennen oikeudenkäynnin alkua.

Helsingin käräjäoikeus on päättänyt, että Irak-vuotojutun esitutkinta-aineistoa ei julkisteta ainakaan ennen oikeudenkäynnin alkua. Tässä vaiheessa julkiseksi käräjäoikeus arvioi vain yhden liitepöytäkirjan, joka sisältää lehtiartikkeleita ja pöytäkirjan eduskunnan täysistunnosta.

Käräjätuomari Henrikki Mikkola perustelee päätöstä sillä, että Irak-juttu koskee ulkopoliittisia asiakirjoja. Käräjäoikeus voi joutua ottamaan kantaa niiden ja muun aineiston salassapitoon itse oikeudenkäynnissä.

Vielä on epäselvää, miltä osin aineisto lopulta tulee julkiseksi. Mikkolan mukaan salassa pidettävän aineiston erotteleminen muusta aineistosta olisi tässä vaiheessa hankalaa. Käräjäoikeus otti asiaan kantaa kahden toimittajan pyydettyä koko esitutkinta-aineistoa nähtäväkseen. Käräjätuomari Mikkola on aiemmin julkistanut Irak-jutun syytekirjelmän.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.