Mainos

Irak-seminaari jatkuu piilossa julkisuudelta

Keskustelutilaisuudeksi luonnehditun seminaarin etenemisestä ollaan vaitonaisia.

Irakin erimielisyyksiä käsittelevä Suomessa pidettävä seminaari on jatkunut hyvässä hengessä. Eilen alkaneeseen seminaariin osallistuu noin 30 henkeä ja sen tarkoituksena on pohtia keinoja Irakin eri kansanryhmien välisten vihamielisyyksien lopettamiseksi.

Seminaarin järjestäjän, presidentti Martti Ahtisaaren johtaman CMI-toimiston mukaan keskustelut jatkuvat vielä muutamia päiviä. Mukana on Irakin shiiojen ja sunnien edustajia sekä muun muassa Pohjois-Irlannin ja Etelä-Afrikan rauhanprosessin tuntevia asiantuntijoita.

Seminaarin pitopaikkaa ei ole annettu julkisuuteen ja myös seminaarin kulusta on kerrottu varsin vähäsanaisesti. CMI:n hallintojohtajan Meeri-Maria Jaarvan mukaan tällä halutaan taata osallistujien työrauha.

Kyseessä ei järjestäjien mukaan ole varsinainen rauhansovittelu, vaan keskustelutilaisuus, jossa Irakin tilannetta verrataan muutamien aiempien, erityisesti Pohjois-Irlannin ja Etelä-Afrikan, rauhanprosesseihin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.