Mainos

"Irlantilainen sianliha tarvittaessa pois Suomen markkinoilta"

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on tarvittaessa valmis vetämään irlantilaisen sianlihan pois Suomenkin markkinoilta, jos siitä löytyy liian suuria dioksiinipitoisuuksia. Eviran pääjohtaja Jaana Husu-Kallio sanoi illalla, että vielä tarvitaan kuitenkin lisää tietoa asiasta sekä EU:n komissiolta että Irlannilta.

- Jos löytyy pienikin syy vetää liha markkinoilta pois, niin sen teemme, Husu-Kallio sanoi.

Irlannin hallitus määräsi eilen kaiken kotimaisen sianlihan vedettäväksi pois markkinoilta dioksiinin takia. Sianlihasta ja -rehusta otetuista näytteistä oli löytynyt dioksiinia jopa satakertaisesti enemmän kuin EU-määräykset sallivat. Irlannin viranomaisten mukaan dioksiini on peräisin sikojen syyskuussa syömästä dioksiinipitoisesta rehusta. Saastunutta rehua on viety kymmenelle sikatilalle, jotka tuottavat noin kymmeneksen kaikesta Irlannin sianlihasta.

-Nyt on pystytty selvittämään, että syyskuussa Suomeen tuotiin noin 12000 kiloa sianlihaa Irlannista, Husu-Kallio sanoi. Loka- ja syyskuun tarkempia tuontimääriä Irlannista Suomeen selvitetään parhaillaan.

Lihaa on tuotu sekä jatkojalosteina (esimerkiksi makkaroina) että raakalihana. Syyskuussa tuotu liha ei kuitenkaan todennäköisesti sisällä dioksiinia, sillä siihen käytetty liha on teurastettu aiemmin ja siat ovat syöneet rehua kesällä, ennen syyskuun dioksiinirehun syöttämistä.

Pieni määrä dioksiinia ei vaarallista

Terveysasiantuntijat on kutsuttu alkuviikosta koolle miettimään jatkotoimenpiteitä. Myös Suomen edustaja osallistuu tähän kokoukseen, Husu-Kallio sanoi.

- Jos jääkaapista nyt löytyy irlantilaista sianlihaa sisältävä tuote, niin itse kyllä jättäisin syömättä. Mutta ei yöunia tarvitse kuitenkaan menettää, jos sitä on syönyt, sillä dioksiinille pitää altistua pidemmän aikaa, jotta se on terveydelle vaarallista.

EU-komissio ilmoitti seuraavansa tarkoin tilannetta, ja viranomaiset selvittävät, mihin unionimaihin myrkkylihaa on mahdollisesti viety. Irlanti vie vuosittain sianlihaa ulkomaille noin 370 miljoonalla eurolla, ja puolet viennistä suuntautuu Britanniaan.

Dioksiini on vaarallinen ympäristömyrkky, joka korkeina pitoisuuksina voi aiheuttaa syöpää.

Lue myös:

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.