Mainos

Irtisanomiset lisäävät mielenterveysongelmia

Miehille määrätään unilääkkeitä, naisille rauhoittavia.

Psyykenlääkkeiden käyttö lisääntyy suurten henkilöstövähennysten jälkeen sekä työnsä menettäneillä että töihin jääneillä. Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan miehille määrättiin useimmiten unilääkkeitä ja naisille rauhoittavia lääkkeitä.

Eniten psyykenlääkkeitä käyttivät työnsä menettäneet miehet. Toisaalta lääkkeisiin turvautui myös huomattavan moni työnsä henkilöstövähennyksissä säilyttänyt mies.

- Miehet näyttävät reagoineen voimakkaammin. Vaikutukset näkyvät kuitenkin molemmilla sukupuolilla, kertoo tutkimusprofessori Jussi Vahtera Työterveyslaitokselta.

Vahtera huomauttaa, että naiset käyttävät kaiken kaikkiaan miehiä enemmän uni-, ahdistus- ja masennuslääkkeitä. Henkilöstövähennysten tuoma muutos näkyi kuitenkin jyrkemmin miesten kuin naisten lääkkeiden käytössä.

Työterveyslaitos tutki yhdessä Lontoon yliopiston kanssa lähes 27 000:n julkisen sektorin työntekijän vointia vuosina 1994-2000. Seurattavina olivat Espoon, Vantaan, Turun ja Raision kaupunkien henkilökunnat. Tutkimus on osa Kunta 10 -hanketta, jossa nämä kaupungit ovat mukana.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.