Mainos

Irtisanomiset sekoittavat Oulun asuntomarkkinat

Suuret irtisanomiset aiheuttavat rakennemuutospaikkakunnilla häiriöitä asuntokauppaan. Oulun seudulla it-alan työttömyys on aiheuttanut suuren omakotitalojen vyöryn asuntomarkkinoille.

Omakotitaloja on myynnissä jo yli viisisataa, mikä on kaksi kertaa normaalia enemmän. Talot päätyvät myyntiin osin pitovaikeuksien vuosi, osin siksi, että it-alan ammattilaiset lähtevät töihin muualle Suomeen tai Eurooppaan.

Paikallisille kiinteistövälittäjille tilanne on uusi: myytävää olisi pilvin pimein, mutta ostajat puuttuvat.

Osa taloista on ollut myynnissä jo pitkään. Huoneistokeskuksen myyntijohtaja Hannu Hietala myöntääkin, että hintapyyntöjä on jouduttu tarkistamaan alas päin.

Vaikka Ouluun on tullut paljon uusia start up-yrityksiä, kaupungista on kadonnut vuosien varrella hurja määrä it-töitä. Tällä hetkellä alalla on yli 800 työtöntä työnhakijaa, vaikka pääsääntöisesti alle nelikymppiset, koulutetut ja kielitaitoiset osaajat pyrkivät muualle töihin.

– Alkusyksystä on tehty työnhakumatkoja Etelä-Suomeen suuntaan ja muun muassa Kuopion suunnalle. Ulkomaista Ruotsi ja Norja kiinnostavat työnhakijoita, mutta myös Saksa, Alankomaat ja Hollanti, kertoo palvelujohtaja Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-keskuksesta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.