Mainos

Irtisanoutumiset tuntuisivat sairaaloissa nopeasti

Tehy uhkaa joukkoirtisanoutumisilla, mikäli heidän palkkavaatimuksiinsa ei suostuta. Tehy haluaa 400-600 euron korotuksia 2,5 vuoden sopimuskaudelle.

Hoitajien irtisanoutuessa sairaalat ajautuisivat vaikeuksiin jo parissa viikossa. Sairaanhoitajien irtisanoutumisaika on työsuhteen keston mukaan kahdesta neljään viikkoa.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin varatoimitusjohtaja Seppo Kivinen sanoo, että joukkoirtisanoutumisessa on kuitenkin kyse lukuisista yksittäisistä irtisanoutumisista. Jokaisen työntekijän on ilmoitettava lähdöstään henkilökohtaisesti ja kirjallisesti.

Hoitoalan Tehy ilmoitti iltapäivällä vaativansa 400-600 euron korotuksia 2,5 vuoden sopimuskauden aikana. Jos kunta-ala ei suostu vaadittuihin korotuksiin, uhkaa Tehy joukkoirtisanoutumisella. Järjestö kertoo valtuustonsa yksimielisen päätöksensä tarkemmista rajauksista 15. lokakuuta.

- On erittäin ikävä tilanne, että hoitohenkilöstö joutuu puolustamaan tavoitettaan näin järein keinoin. Näin erityisesti siksi, että hoitoalan palkkatason korjaaminen on ollut sekä kansalaisten että poliittisen päättäjän mielestä yksi tärkeimmistä ratkaisua vaativista yhteisistä asioistamme. Palveluita ja osaavan työvoiman saatavuutta ei voida enää turvata muuten, Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola sanoo tiedotteessaan.

- Uskon, että työtaistelumallimme ja jäsenistön vahva tahtotila kertovat karulla tavalla, miten kauan laadukas ja samalla kansainvälisissä vertailuissa halpa terveydenhuoltomme on toiminut hoitohenkilöstön venymisen ja heikon palkkatason varassa. Näin ei voi jatkua.

-Vetoan edelleen sekä kuntatyönantajaan että poliittiseen päättäjään. Kuntatyönantajan on työmarkkinaosapuolena nähtävä toimintansa yhteys kuntien arkeen ja kuntalaisten kannalta keskeisten palveluiden turvaamiseen. Myös poliittisen päättäjän tulee kantaa vastuunsa siitä, miten turvataan kansalaisille jatkossa laadukas ihmisarvoinen hoito, sanoo Laitinen-Pesola.

Työnantaja: Irtisanoutuminen iso riski

Kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jalonen varoittaa sairaanhoitajien ottavan erittäin suuren henkilökohtaisen riskin, jos he osallistuvat hoitajajärjestö Tehyn uhkaamaan joukkoirtisanoutumiseen. Hoitajilla ei hänen mukaansa ole mitään takuita siitä, että he voivat automaattisesti ja entisin etuuksin palata töihinsä.

- Kunnallisella työmarkkinalaitoksella ei ole edes oikeutta sopia kuntien puolesta tämmöisiä asioita, Jalonen sanoo.

Työnantaja edellyttää, että jokainen hoitaja itse irtisanoutuu kirjallisesti ja normaaleja irtisanomisaikoja noudattaen. Palvelussuhteen katkeamisen takia hoitajat saattavat Jalosen mukaan menettää eläke- tai muita etuuksia.

Jalonen muistuttaa painostustoimen kohdistuvan ennemmin tai myöhemmin myös kuntalaisiin.

Työnantajien edusmies kauhistelee myös hoitajien palkankorotusvaatimuksia. Tehyn esittämät korotukset musertaisivat kuntatalouden.

Jalosen mukaan Tehylle aiemmin tehty tarjous oli paras mitä järjestö koskaan on saanut sopimusneuvotteluissa.

- Siinä tilanteessa lähdetään tämmöiselle tielle, ja muut ovat sopimuksessa. On tosi vaikea ymmärtää päätöksen taustoja.

- Ei meillä ole minkäänlaisia mahdollisuuksia näillä Tehyn pöytään lyömillä luvuilla liikkua näissä kysymyksissä.

Katainen pitää Tehyn vaatimuksia ylimitoitettuina

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) pitää Tehyn palkkavaatimuksia erittäin korkeina. Hän arvioi tuoreeltaan Luxemburgissa, että vaatimukset kuulostavat ylimitoitetuilta.

Kataisen mukaan Tehyn pyyntö on niin kova, että neuvotteluratkaisun löytyminen työnantajan kanssa voi olla hankalaa.

(Seitsemän uutiset 09.10.2007)

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.