Mainos

IS: Kouvolalaismies tilaili turhaan ambulansseja 100 kertaa – veronmaksajille hurja lasku

Nelikymppinen mies tilasi kotiinsa ambulanssin noin 100 kertaa viime vuonna huhtikuun ja elokuun välisenä aikana. Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.

Ambulanssi lähti liikkeelle kymmeniä kertoja ja se teki aina turhan käynnin ilkivallan vuoksi. Turhia soittoja tehtaillutta miestä puhuteltiin useaan otteeseen, mutta puhutteluista ei ollut apua. Mies jatkoi toimintaansa.

Toistaiseksi miestä on rangaistu turhista soitoista sakoilla. Kakkois-Suomen poliisi kirjoitti teot myöntäneelle miehelle 15 päiväsakkoa ilkivallasta. Maksettavaa kertyi miehen tuloilla 405 euroa.

Ilta-Sanomien haastattelema Kymenlaakson kuntayhtymän sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen ensihoidon palvelukoordinaattori Janne Wall sanoo, jokaisen matkaan lähetetyn sairaanhoitokuljetuksen kustantavan keskimäärin 300 euroa. Tämä tarkoittaa, että kouvolalaismies on aiheuttanut noin 30 000 euron edestä kustannuksia veronmaksajille.

Wallin mukaan tapauksen mieshenkilö tunnetaan hyvin ja tätä puhutetaan aina perusteellisesti ennen ambulanssin lähettämistä.

– Harmillisinta on se, että kun ambulanssi joutuu tekemään niin sanotun turhan käynnin jossain, voi samanaikaisesti kaupungin alueella olla todella apua tarvitseva henkilö, joka joutuukin kärsimään häirikön vuoksi kun ambulanssi on tarpeettomasti kiinni, Wall kommentoi Ilta-Sanomille.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.