Mainos

IS: Laura Räty hakee avioeroa

Entinen sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty hakee avioeroa yhdessä miehensä Harri-Pekka Rädyn kanssa, kertoo Ilta-Sanomat. Pari on ollut naimisissa vuodesta 2002 lähtien. 

– Nämä ovat surullisia ja raskaita prosesseja. Päätökseen ei liity dramatiikkaa. Mutta tämä on yksityisasia, enkä halua kommentoida sitä sen enempää, nykyinen Terveystalon liiketoimintajohtaja Laura Räty kertoo Ilta-Sanomille.

Laura Räty siirtyi Helsingin apulaiskaupunginjohtajan paikalta Terveystalon liiketoimintajohtajan tehtäviin kuluneena kesänä.

Lisäksi Räty toimi sosiaali- ja terveysministerinä vuosina 2014–2015.

Laura Rädyllä ja Harri-Pekka Rädyllä on kaksi lasta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.