Mainos

IS: Mökillä alasti uimisesta rikos?

Suomalaiset ovat tottuneet pulahtamaan alasti uimaan omalla kesämökkirannalla saunan jälkeen. Vireillä oleva lakimuutos saattaa pukea uimapuvun saunojan päälle.

Oikeusministeriö haluaa kirjata seksuaalisen häirinnän rikoslakiin, ja parhaillaan lausuntokierroksella oleva luonnos on nostanut pelkoja äärimmäisistä ylitulkinnoista. Rikos- ja prosessioikeuden professori Pekka Viljanen kertoo Ilta-Sanomille, että mökillä alasti uiminen voisi hyvinkin olla mahdollinen esimerkki ylitulkinnasta.

– Ajateltakoon vain vaikkapa varsin yleistä tapaa käydä kesämökin rantasaunasta uimassa alasti. Voitaisiinko katsoa että tällainen menettely on omiaan loukkaamaan naapurin tai ohi kulkeneen veneilijän seksuaalista itsemääräämisoikeutta, Viljanen pohtii oikeusministeriölle antamassaan lausunnossa.

Viljasen mukaan ylitulkinnoilta vältyttäisiin lisäämällä vaatimus tahallisuudesta, jolloin itsensä paljastaminen toiselle olisi rangaistavaa, vain jos tarkoitus olisi häiritä. Luonnoksessa on hänen mukaansa myös muita ongelmia.

– Sellaiset teot, jotka objektiivisesti arvioiden ovat seksuaalista häirintää, ovat sitä käytännössä vain, kun sen tekee epämiellyttävä henkilö. Tämä aiheuttaa yhdenvertaisuusongelman, Viljanen kertoo Ilta-Sanomissa.

– Kun olet vaikka ruma tai lihava, syyllistyt rikokseen, mutta jos olet kaunis, voit tehdä näin.

Viljasen näkemyksistä kertoi ensin Talouselämä-lehti.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.