Mainos

IS: Taru Tujunen nousemassa Kevan johtoon

Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen on nousemassa Kevan hallituksen johtoon, uutisoi Ilta-Sanomat.

Kuntien eläkevakuutuksen (Keva) hallituksen puheenjohtajan paikka vapautui, kun aikaisempi puheenjohtaja, Helsingin kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty (kok) siirtyi sosiaali- ja terveysministeriksi. Tujunen jättää kokoomuksen puoluesihteerin tehtävät lokakuun alussa. 

Kevan 30-jäsenisen valtuuskunnan on määrä päättää Rädyn seuraajasta kokouksessaan tällä viikolla. Lehdessä Räty sanoo, että valinta ei ole vielä varma.

Kyseessä on poliittisin perustein jaettava luottamustehtävä, ja ehdotuksen tehtävään valittavasta henkilöstä tekee puolueiden yhteispäätöksellä kokoomus. Kevan hallituksen puheenjohtaja saa lehden mukaan vuosittain kokouspalkkioita yli 20 000 euroa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.