Mainos

IS: Tässä Ruotsin-laivoille uusi mainoskikka - Näe huuhkajan pesä

Huuhkaja pesii Helsingin edustan kapeassa salmessa Kustaanmiekassa niin, että sen voi miltei nähdä Ruotsin-laivan kannelta. Pesän näkee ainakin vastapäisestä Suomenlinnasta. Cityhuuhkajien "saaristoserkuista" uutisoi Ilta-Sanomat.

- Se on siinä ja siinä, voiko hautovan naaraan nähdä Ruotsin-laivan kannelta. Sen yläpuolella vartioiva koiras ainakin näkyy Suomenlinnaan ja kuuluu myös, kertoo Metsähallituksen suojelubiologi Antti Below Ilta-Sanomille.

Pesä on historiallisessa Aleksanterin tykkipatteristossa, joka rakennettiin aikanaan vartioimaan Helsingin merellistä sisääntuloväylää. Huuhkajan pesintä keskeytti tykkipatteriston kunnostuksen.

- Hyvin se on suojeltu, kun armeijakin yhä valvoo omilla laitteillaan saarta, Below rauhoittelee julkisuuden haitoista.

Vallisaari on hiljattain siirtynyt puolustusvoimilta Metsähallitukselle, ja se on tarkoitus ensi vuonna avata yleisölle ja matkailulle. Tänä vuonna saarelle pääsee pienryhmissä luvan kanssa eli rajoitetusti.

Huuhkaja on aikaisemminkin pesinyt Vallisaaressa, mutta ei "liikepaikalla" vilkkaasti liikennöidyn Kustaanmiekan reunalla.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.