Mainos

Isä yhä useamman lapsen lähivanhempi

Yhä useamman yhden vanhemman perheen lähivanhempi on isä. Vuonna 2013 kaikista yhden vanhemman lapsiperheistä 16 430:ssä lähihuoltaja oli isä. Tämä tarkoittaa 13,7 prosenttia kaikista yhden vanhemman lapsiperheistä. Vuonna 1992 osuus oli 12,2 prosenttia.

Yllä olevasta kartasta näet, missä kunnissa yhden vanhemman lapsiperheitä on eniten suhteessa kaikkiin lapsiperheisiin. Kunta on sitä tummempi, mitä suurempi osuus on. Kuntia painamalla saat lisätietoja, kuten kuinka suuressa osassa yksinhuoltajaperheistä lähivanhempana on isä.

Osuus on ollut 1990-luvun suhteellisen tasainen, mutta lähtenyt selvään nousuun 2000-luvulla.

Miessakit ry:n kehittämispäällikkö Peter Peitsalo uskoo, että mies ja lapsi -perheiden osuuden kasvun taustalla on isyyden yhä näkyvämpi asema.

– Isyyttä on myös alettu tukemaan, ja miehet ovat myös aikaisempaa aktiivisempia isyydessään, hän kommentoi.

Sukupuoliroolit muuttuneet

Isyyden aseman vahvistumisen myötä on kasvanut myös se mahdollisuus, että erotilanteessa mies voi olla lasten lähihuoltaja. Peitsalon mukaan miehet myös aiempaa enemmän toivovat voivansa olla lähivanhempia.

Muutamia kymmeniä vuosia sitten ollut jyrkkä asetelma äideistä kotona ja miehistä työelämässä on myös muuttunut ja muuttumassa.

– Pienellä varovaisuudella voi myös pohtia, että ehkä äitienkään ei enää ole pakko olla lähivanhempia, vaan he voivat halutessaan panostaa esimerkiksi työelämään, Peitsalo pohtii.

Tavoiteena ei tasajako

Vaikka yhä useampi mies on lapsensa lähivanhempi, on asiassa Peitsalon mukaan yhä töitä tehtävänä. Nainen on nähdään yhä erotilanteessa miestä luonnollisempana lähivanhempana.

Miessakit ry:n näkökulmasta asia ei kuitenkaan ole tasa-arvoon liittyvä kysymys, jossa lähivanhemmuuden tuli automaattisesti jakautua tasan äitien ja isien kesken. Sen sijaan mielikuvat eivät saisi estää perhettä tekemästä sille sopivia päätöksiä.

– Perheillä pitää olla mahdollisuudet tehdä hyviä ratkaisuja aikuisten ja lasten hyvinvoinnin kannalta. Lähivanhemmuuden ei tarvitse jakautua tasan, vaan tärkeintä on, että lapset säilyttävät erotilanteessa hyvän suhteen kumpaankin vanhempaansa, Peitsalo toteaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.